Rippikoulu – ainutkertainen elämys

Puoli vuotta kestävä rippikoulu on nuoren elämässä ainutkertainen kokemus ja tunnetusti merkittävä aikuistumisriitti.

Rippikoulu on kasteeseen perustuvaa opetusta ja kasvatusta Jumalan käskyn mukaisesti. Sen käyminen on vanhempien, kummien ja koulun aloittaman kristillisen kasvatuksen jatkamista ja syventämistä. Ripari on myös löytöretki elämään. Matkalla opimme jotain uutta toinen toisistamme ja Jumalasta. Riparin idea on tutkistella ja opetella elämää yleensä ja etsiä omalle elämälle kestävää pohjaa Jumalan sanasta.

Rippikouluun kuuluu mm. seurakuntaan tutustumista, erilaisia yhteisiä tapahtumia ja leirijakso. Rippikoulu päättyy juhlallisesti konfirmaatioon.

Rippikoulun tavoitteiden saavuttamiseksi yhteydenpito vanhempien ja seurakunnan työntekijöiden kesken on tärkeää. Kohtaamispaikkoja ovat monet tutustumisjakson tilaisuudet, kuten jumalanpalvelukset, kinkerit ja Yhteisvastuutapahtumat. Konfirmaatiopäivänä rippikoulun ohjaajat vierailevat ”isojen” kanssa kodeissa, jos kutsutaan. Ilo nuoresta on yhteinen.

Rippikoulun jälkeen on mahdollista hakeutua isoiskoulutukseen. Yhteisissä kokoontumisissa opetellaan ryhmänjohtamistaitoja, leikkejä ja kristinuskon perusasioita. Koulutuksen käytyään voi päästä rippileirille isoiseksi.

 

Jeesus sanoo: "Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt.28:19-20)

 

Rippikoulu Uuraisilla

 

 

Konfirmaatio

Rippikoulu on puolen vuoden mittainen tutustuminen seurakuntaan ja kristilliseen uskoon. Usein rippikoulu käydään sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta. Rippikoulun voi käydä myös aikuisena.

Rippikoulu edeltää rippijuhlia

Nuorta kannattaa juhlia. Yksi etappi monen nuoren elämässä on rippikoulun päättäminen, jonka jälkeen kirkossa järjestetään konfirmaatiojuhla. Lisäksi kotona voidaan järjestää rippijuhlat nuoren toiveiden mukaisesti.

Konfirmaatio tapahtuu jumalanpalveluksessa

Rippijuhlia vietetään rippikoulun käyneen ja konfirmoidun nuoren kunniaksi. Nuorelle rippijuhlat ovat tärkeä aikuistumisjuhla.

Rippijuhlien järjestäminen