Piispa Simo Peuran joulukirje

19.12.2016 12.21

RAUHA MAAN KANSSA
Joulukirje 2016

"Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa." (Luuk. 2:14)

Kun enkeli oli ilmoittanut Jeesuksen syntyneen, taivaallinen sotajoukko alkoi ylistää Jumalaa. Se toivotti myös rauhaa ihmisille maan päällä.

Ihmisellä on houkutus kääntää sotajoukon ylistys ja toivotus ylösalaisin. Moni tavoittelee kunniaa itselleen milloin mistäkin. Vielä useampi unohtaa rauhan tekemisen. Mutta juuri sitä me jouluna tarvitsemme: vähemmän kunnian tavoittelua ja enemmän rauhantekoja.

Kenen kanssa ihmisen sitten pitäisi solmia rauha?

* * *

Viisitoista vuotta sitten Kirkkojen maailmanneuvosto järjesti kokouksen, johon kutsuttiin kristittyjä ja muslimeja keskustelemaan ympäristökysymyksistä. Kokoukseen kutsutut päättivät yhdistää voimansa tehdäkseen rauhan maan kanssa.

Tänään huoli ilmastonmuutoksesta on edelleen ajankohtainen. Omilla toimillamme olemme ajautuneet ristiriitaan luomakunnan kanssa. Emme kykene elämäntapaan, joka ottaa huomioon luonnon kestokyvyn. Olemme unohtaneet, että Jumala loi maan ennen ihmistä. Se on meille pysyvästi ravinnon, virkistyksen, elämän ja hyvinvoinnin lähde. Maan kanssa on elettävä rauhassa.

* * *

Jouluevankeliumi julistaa rauhaa, koska Jumala rakastaa ihmistä. Luojamme tarjoaa sovintoa ihmiselle, joka tuhoaa väkivallalla elämää ja ahnehtimisellaan luontoa. Ihminen kaipaa sopua toisen ihmisen, oman itsensä, luonnon ja Luojan kanssa.

Sovinnon voimana on Jeesuksen syntymä Betlehemissä. Hän tuli ihmiseksi keskelle vähäpätöisiä elämän puitteita. Hän toi mukanaan rauhan. Siinä on toivomme.

Jeesuksen syntymän juhlistamiseen ei tarvita sellaista, mikä kohtuuttomasti kuluttaa luontoa ja rikkoo Luojan tarkoitusta vastaan. Vähempi riittää hyvin.

Oletko valmis tekemään rauhan tänä jouluna kärsivän maan kanssa?

Levollista joulua toivottaen

Simo Peura

 

Piispa Simo Peuran joulukirje

« Uutislistaukseen