Musiikki on tärkeä osa kirkon elämää. Se sanoittaa tunteita, tunnelmia, tilanteita ja toimintaa.

Jumalanpalveluksessa on runsaasti erilaista musiikkia, esimerkiksi virret, liturgiset lauluosuudet, hymnit, vastausmusiikit ja päätösmusiikki, joista jokaisella on oma tunteen sanoittamisen tai toiminnan suuntaamisen merkityksensä. Seurakunnassa musiikki painottuu pitkälti urkumusiikkiin ja lauluun, mutta mikään ei estä ylistämästä Jumalaa myös kitaralla, rummuilla tai vaikkapa nokkahuilulla.

Kuorot

Lapsikuoro (1-4 lk.) kokoontuu keskiviikkoisin kolmessa eri ryhmässä. Kaksi ryhmää kokoontuu Hirvasen koululla ja yksi ryhmä seurakuntakodilla. Lapsikuoro harjoittelee Hirvasen koululla seuraavasti: Ryhmä 1 ke klo 13.30-14.30 ja ryhmä 2 ke klo 14.30-15.30. Ryhmä 3 harjoittelee Uuraisten seurakuntakodilla ke klo 16.30-17.30. Kaikissa ryhmissä lauletaan samoja lauluja. Voit tulla siihen ryhmään, mikä sinulle parhaiten sopii! Lapsikuoroa johtaa Maria Kuitula.

 

Nuorisokuoro  (5.-9.lk) kokoontuu keskiviikkoisin 18-19.30 seurakuntakodilla.  Kuorossa lauletaan sekä yksiäänisiä että moniäänisiä lauluja. Kuorokauden aikana laulamme joitakin kertoja Uuraisten seurakunnan tilaisuuksissa, esim. messuissa. Kuorossa opit uusien laulujen lisäksi myös äänenmuodostusta ja laulutekniikkaa. Kuorossa on mahdollisuus saada itselle laulamisesta ja soittamisesta kiinnostuneita kavereita.Kuoroa johtaa kanttori Maria Kuitula.  Nähdään kuorossa!

 

Kirkkokuoro  kokoontuu torstaisin klo 18-19.30 seurakuntakodilla. Tervetuloa mukaan, kuoroon otetaan iloiten mukaan uusia laulajia! Kuoroa johtaa kanttori Maria Kuitula 

 

Varttuneet-kuoro Tule mukaan  Varttuneet -kuoroon! Varttuneet -kuoro on lauluryhmä ikääntyneille laulajille. Tervetuloa laulamaan sekä uusia että ennestään tuttuja lauluja. Kuoro kokoontuu seurakuntakodilla to 18.1., 25.1., 1.2., 22.2., 7.3., 14.3., ja 21.3.  klo 11.30-12.30. Kuoroa vetää Maria-kanttori.


Kaikkiin musiikkiryhmiin ovat tervetulleita laulamaan sekä uudet että vanhat laulajat!


Lisätietoja Uuraisten seurakunnan musiikkityöstä antaa kanttori Maria Kuitula.

puh. 044-779 3707 

maria.kuitula@evl.fi 

Ota yhteyttä

Kanttori

Lomalla 22.6.-18.7. Virkavapaalla 19.7. alkaen. Sijaisena toimii Maria Kuitula 2.8. alkaen.