Apua ja tukea elämään

Ajatukset ihan solmussa.  Mikään ei tunnu miltään. Kaikki kaatuu päälle. Olen yksin. Nyt ahdistaa. Olen hukassa. Kunpa voisin puhua jollekulle.

Seurakunnan työntekijöihin voit ottaa yhteyttä kun tarvitset kuuntelijaa, haluat pohtia asioitasi toisen ihmisen kanssa tai tarvitset tukea elämän arjen tai äkkinäisten kriisien keskellä. 

Erityisesti diakoniatyöntekijä, papit ja nuorisotyöntekijä ovat tätä varten. Heitä sitoo työssään vaitiolovelvollisuus. Papille ja diakonille voit soittaa tai lähettää sähköpostia, samoin nuorisotyön työntekijälle. Hän tapaa erityisesti kouluikäisiä lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään. Palvelut ovat ilmaisia ja kaikkien käytettävissä.

 

Työntekijöiden yhteystiedotLinkki avautuu uudessa välilehdessä

 

 

Perheasiain neuvottelukeskuksessa selvitetään parisuhteeseen, perheeseen ja ihmisen henkilökohtaiseen elämään liittyviä kysymyksiä.

Kirkon perheneuvonta auttaa maksutta

Talousongelmissa kannattaa ensin ottaa yhteyttä sosiaalitoimistoon. Voit ottaa yhteyttä myös kunnan velkaneuvojaan. Neuvonta on maksutonta.

Talousapua ja -neuvontaa

Onko perhettänne kohdannut suru, vakava sairaus tai kuolema? Otamme osaa. Seurakunnan työntekijät ovat kuulolla kun haluat jonkun keskustelukumppaniksi tai vain vierellesi tämän kaiken keskelle. 

Suru, kriisi

Apua ja tukea kuva