Ohjeita hautausmaalla kävijälle


 

Kesävesi on otettu pois käytöstä. Vesipisteiden luona on vielä vettä varattuna astioihin joilla voi syysistusten yhteydessä kastella. 

Kesäkukat poistetaan 15.9. mennessä. Ennakkoon keväällä Annukan viherpalvelulta tilatut syyskasvit istutetaan ajalla 15.-30.9.

Muistutus vielä haravoinnista. Jos ystävällisesti autat ja haravoit, kiitos siitä, mutta haravointijäte tulee siirtää maatuvalle jätteelle tarkoitettuihin säiliöihin joita on hautausmaan alueella useita. Älä haravoi toisten hautasijoille tai hautakivien taakse josta kasoja on vaikea poistaa.

Seurakunnan ympäristödiplomin mukaisesti hautausmaalla haravointia on vähennetty. Jättämällä puiden ja pensaiden lehtiä maatumaan, parannetaan maaperää ympäristöystävällisesti luonnollisella lannoitteella ja maahan palautuu ravinteita. Samalla tarjotaan monille hyönteislajeille talvehtimiseen suojaa. Syksyllä lehtiä myös ajetaan ruoholeikkurilla silpuksi ja samalla huolehditaan, että ruohikko ei tukahdu tai ole alttiina sienitaudeille liian lehtimäärän myötä.

Seurakunta järjestää syksyn aikana haravointitalkoot, joista ilmoitetaan myöhemmin. Antaa syksyn tulla ja nautitaan sen väreistä. Siunattua syksyä!


 

   Käyttäydy hillitysti ja kunnioittavasti hautausmaalla. Opasta myös lapsia kulkemaan hautausmaalla

  • Polkupyörällä tai moottoriajoneuvolla ajo kielletty. Moottoriajoneuvoilla ajaminen ja pysäköinti on sallittu vain erikseen osoitetuilla alueilla. Muilla alueilla moottoriajoneuvoa saa käyttää vain ruumiin tai hautamuistomerkin kuljettamiseen tai välttämättömään huoltoajoon sekä liikuntaesteisten kuljettamiseen
  • Koirien tai muiden lemmikkieläinten tuonti hautausmaalle on kielletty
  • Hautausmailla jäte lajitellaan bio- ja seka- ja kynttiläjätteeksi, kynttiläjätteestä erikseen metallinen kansi omaan astiaansa
  • Yleisen viihtyisyyden vuoksi toivomme, ettei lehtikasoja jätettäisi lohkoille, vaan toimitettaisiin mahdollisuuksien mukaan maatuvan jätteen astioihin
  • Hautausmaiden jäteastioihin ei saa tuoda kotitalousjätettä
  • Yleisen siisteyden ja turvallisuuden vuoksi hautamuistomerkkien taakse jätetyt tavarat poistetaan
  • Kynttilälyhdyt on vietävä pois kesän ajaksi. Hoitotöiden alkaessa ne poistetaan
  • Huoltorakennuksessa tien toisella puolella sijaitsevat yleisö WC-tilat ovat auki arkisin työajalla
  • Kalustovajasta voi lainata työkaluja työaikana. Hautausmaalla on myös telineissä jonkin verran työkaluja. Palautathan lainaamasi takaisin telineeseen.
  • Haudan ja kukkaistutusten ympärille rakennetut ja siellä olevat kivetykset on seurakuntalaisten vastuulla
  • Hautausmaan henkilökunta auttaa ja opastaa mielellään haudan hoitoon liittyvissä asioissa
Hautausmaa
Hautausmaa