Työhyvinvointi Uuraisten seurakunnassa
Työ seurakunnassa on pääsääntöisesti palkitsevaa, ihmisläheistä ja pienen seurakunnan työntekijänä on mahdollisuus hyödyntää osaamistaan eri seurakuntatöiden alalla. Etuna on myös oman seurakunnan tuntemus; seurakuntalaiset ovat tulleet tutuiksi vuosien saatossa ja pienessä yhteisössä elo on turvallista. Hengellisessä työssä on usein myös haasteita ja työ voi ajoittain olla kiireistäkin. Tästä syystä työhyvinvointiin tulee panostaa ja juuri työyhteisö on pienen seurakunnan voimavara ja rikkaus.
Kirkkohallituksen ohjeistuksen mukaan työhyvinvointiin seurakunnassa tulee panostaa vuosittain. Tänä vuonna työhyvinvointipäivämme suuntautui Kokkolaan ja majakkasaari Tankarille. Majakkasaarella on myös oma kirkko, joka on rakennettu vuonna 1754. Ihan pieni kirkko ei kuitenkaan ole, koska istumapaikkoja on 100:lle hengelle. Mielenkiintoinen historia ja saaren moninaiset vaiheet olivat mielenkiintoisia. Yhdessä koettiin mukava seikkailu ja samalla potkittiin eläkkeelle siistijämme Arja.
31.8.2023 13.31